Palvelut:

Meiltä saa monipuolista asiakaspalvelua sekä sähköisesti että kasvokkain

Lahden Talot on vuoden aikana monipuolistanut asiakaspalveluaan. Sähköiset palvelut laajenivat, kun syyskuussa 2021 avattiin Lahden Talojen asukkaiden oma digitaalinen palvelukanava. Palvelukanavalla on käytössä vahva tunnistautuminen ja sen kautta voi muun muassa varata autopaikan ja saunavuoron sekä tilata muuttopalveluita.

Asukkaan palvelukanavaa kehitettään jatkuvasti ja sen sisältöjä täydennetään uusilla palveluilla. Esimerkiksi asukasvaalien ennakkoäänestys tuodaan palvelukanavaan.

– Palvelukanava mahdollistaa paljon uusia avauksia, kuten historian ensimmäisen ennakkoäänestyksen. Tavoitteenamme on tuoda kanavalle uusia palveluita helpottamaan asukkaidemme arkea, kertoo Lahden Talojen isännöintipäällikkö Matti Koskinen.

Yksi palvelukanavalta löytyvä sisältö on asukkaiden palkitsemisohjelma. Palvelukanavalle rakennetun sähköisen palkitsemisportaikon kautta asukkaat voivat hakea palkintoa pitkäaikaisesta asumisesta. Ensimmäisen palkinnon voi lunastaa jo kahden vuoden asumisen jälkeen. Palkitsemisohjelman ajatuksena on, että asukkaat saavat valita kotiinsa etuja, kuten sisustus- tai remontointikohteita, kodinkoneita tai siivouspaketteja, joiden arvo määräytyy asumisvuosien mukaan.

Palvelukanavan tarjontaa kehitetään ja täydennetään jatkuvasti, jotta asumiseen liittyvien asioiden hoitaminen olisi entistä sujuvampaa.

Lisäksi palvelukanavalle on tuotu ulkoisten palveluntarjoajien palveluita, joita Lahden Talojen asukkaat voivat tilata suoraan kanavan kautta. Palvelukanavalta voi tilata muun muassa muuttopalveluita – jatkossa palvelukanavalle on tarkoitus tuoda yhä enemmän erilaisia asukkaiden käytössä olevia etuja.

– Tavoitteenamme on, että asukkaat ja asunnon etsijät pystyvät hoitamaan asumiseen liittyvät asiat mahdollisimman laajasti palvelukanavan kautta. Vahva tunnistautuminen tekee palvelukanavasta turvallisen ja helpon asiointikanavan, toteaa Koskinen.

Palvelutorilla pääsee keskustelemaan kasvokkain

Sähköisten palveluiden laajentumisen ohella Lahden Talot on panostanut myös fyysiseen asiakaspalveluun. Kauppakeskus Trion Palvelutorilla sijaitseva palvelupiste avustaa asumiseen liittyvissä kysymyksissä niin Lahden Talojen asukkaita kuin asuntoa etsiviäkin.

− On tärkeää, että jokaiselle asukkaallemme löytyy sopiva tapa hoitaa asumisen asioita. Olemme panostaneet paljon sähköisiin palveluihimme, mutta näemme yhä tärkeänä tarjota laadukasta ja turvallista asiakaspalvelua myös kasvokkain, kertoo Lahden Talojen markkinointipäällikkö Piia Jokiaho.

Kauppakeskus Triossa Lahden keskustassa sijaitseva palvelutori helpottaa arjen asiointia ja kokoaa yhteen ison joukon julkisia toimijoita ja palveluja.

Ekologisia kilometrejä yhteiskäyttöautolla

Yhteiskäyttöauto laajensi Lahden Talojen asukkaiden käytössä olevia palveluita. Lahden Talojen asukkaiden lisäksi myös LAB:n ja LUT:n opiskelijat sekä opettajat ovat oikeutettuja käyttämään täyssähköistä yhteiskäyttöautoa.

–  Ekologinen yhteisessä käytössä oleva täyssähköauto on koettu toimivaksi ratkaisuksi asukkaidemme keskuudessa. Aiommekin sijoittaa toisen yhteiskäyttöauton Jaksonkadun uudiskohteemme pihaan, Koskinen kertoo.